Tupakka ja sen vaikutukset suun terveyteen
Tupakoinnista johtuvat muutokset alkavat vaikuttamaan ihmisen suussa jo kohtuullisen lyhyenkin käyttämisen jälkeen. Ensin alkavat värjäytymään normaalit hampaat ja etenkin valkoiset paikat. Joskus myös kieli sekä muut limakalvot värjäytyvät. Hengitykseen kehittyy pahoja hajuja ja yleisesti myös maku- sekä hajuaisti heikentyy.
Nikotiinin käyttäminen johtaa heikentyneeseen verenkiertoon, mikä puolestaan vaikuttaa tulehduksien ensioireiden lievenemiseen. Tämä on huono asia, sillä tällöin tulehdusta ei havaita heti helposti. Hammaskiven määrä lisääntyy, mikä puolestaan tuhoaa ikenen alaista kiinnityskudosta. Yleisesti voi todeta tupakoinnin lisäävän kiinnityskudosten ongelmia, mikä voi johtaa jopa hampaiden menetykseen. Limakalvoihin tupakointi vaikuttaa kasvattavasti. Kalvoihin myös ilmestyy valkoisia läiskiä, jotka voivat jossain vaiheessa myöhemmin olla syövän esiasteita. Suusyövän yksi riskitekijä on siis tupakka. Nuuskalla on samat haitat kuin tupakalla.
Lopettamisen jälkeen yleisesti suurin osa tupakan aiheuttamista ongelmista ja muutoksista suussa paranee. Makuaisti palaa kohtuullisen nopeasti normaalille tasolle, sekä limakalvon muutokset häviävät ajan kanssa. Mikäli tupakoinnin takia identulehduksien seurauksena on kuitenkin menetetty kiinnityskudosta, tämä ei kasva uudelleen. Kudoskato on kuitenkin helpompaa pysäyttää lopettamisen jälkeen. Hammaslääkäri Oulu suosittelee ksylitolituotteita tupakoinnin lopettamisen jälkeen sekä hampaiden terveyden parantamiseen että psykologiseen tarpeeseen pitää jotain suussa.